Daim-maitosuklaa- ja valkosuklaakakut



Juuri kun edellisestä leipomisesta on hengähdetty niin uusia toiveita tuli. Kaksi eri kakkua mutta samat täytteet kuten pohjakin.

Olin jo aiemmin luvannut esikoiselleni tehdä kakun, kun jalkapallon kausi on lopuillaan. Eilen oli viimeiset peliturnaukset ja ensi viikolla viimeiset harjoitukset. Mikä olisi ollut parempi hetki herkutella suklaakakulla kuin pelien jälkeen ja kun saivat vielä mm. mitallit ja diplomit jokainen pelaaja mukaansa.

Jalkapallosta tuli idea kakun muodolle ja kuvioinnille.

Ystävältäni tuli houkutteleva ehdotus, jota ei voinut olla vastustamatta :D Hän toivoi itselleen syntymäpäivä kakukseen daim-suklaakakkua ja teemana olisi niin 90-luvun c-kasetti ja kynä. Ja vielä sen ajan hittiä eli New kids on the block.






3x kaakaokääretorttupohja (ohje tästä)

Täytteenä pääasiassa oli Daim-suklaamousse, mutta se pääsikin loppumaan kesken niin tein valkosuklaamoussea kaveriksi. Siihen tuli puolet vähemmän kermaa ja tuorejuustoa koska valkosuklaata löytyi 130g kaapista. Tähän ei tullut Daim-rouhetta.




4 dl Vispikermaa
200g Maustamatonta tuorejuustoa
260g Maitosuklaata
1 Daim-suklaapatukka








Kuorrutus tehty valkosuklaamoussella ja vaahtoutuva suklaakerma johon lisäsin hieman vaniljakreemijauhetta.

Koristeena tennispallo purkat. Yritin etsiä pieniä jalkapalloja mutta en löytänyt...



























Kommentit

Suositut tekstit